2.5.1985

Helsingin raastuvanoikeuden päätös 8.7.1981

Jutun asiakirjoista käy ilmi Helsingin raastuvanoikeuden marraskuun 5 päivänä 1980 julistamassaan päätöksessä katsoneen selvitetyksi, että A oli muun ohessa syyskuun 15 päivänä 1977, saadakseen itselleen hyötyä, esittänyt Suomen Yhdyspankki Oy:n Senaatintorin konttorissa valtakirjan, johon hän oli väärentänyt vaimonsa B:n nimen ja jolla valtakirjalla B muka valtuutti hänet vastaanottamaan pankista B:n omistamat Asunto Oy Mannerheimintie 93 nimisen asunto-osakeyhtiön osakkeet n:ot 1989 - 2000. A oli samalla vaimonsa tietämättä maksanut Suomen Yhdyspankki Oy:lle tämän lainan, jonka vakuutena nuo osakkeet olivat olleet. Saatuaan osakkeet haltuunsa A oli samana syyskuun 15 päivänä, saadakseen itselleen hyötyä, esittänyt Helsingin Suomalaisen Säästöpankin Erottajan konttorissa 1.9.1977 päivätyn Kiinteistöuudistus Oy:n ylimääräisen yhtiökokouksen pöytäkirjan, johon hän oli allekirjoittajiksi väärentänyt B:n ja L:n nimet ja jonka pöytäkirjan mukaan hänet oli yhtiökokouksen päätöksellä oikeutettu huolehtimaan 150.000 markan lainan anomisesta yhtiölle ja nostamaan laina mainitusta pankista sekä 13.9.1977 päivätyn yleispanttausvaltakirjan, johon hän oli väärentänyt B:n nimen ja jonka valtakirjan mukaan B muka valtuutti hänet panttaamaan ja luovuttamaan mainitut osakkeet kaikkien A:n ja hänen hallitsemiensa yhtiöiden Kiinteistöuudistus Oy:n ja LKV Kiinteistö Oy:n sitoumusten suorittamisesta. A oli luovuttanut mainitut osakkeet pankille vakuudeksi nostamastaan 150.000 markan lainasta. Edelleen tuosta raastuvanoikeuden päätöksestä käy ilmi, että A oli lokakuun 16 päivänä 1979, saadakseen itselleen hyötyä, antanut Helsingin Osakepankin Lauttasaaren konttorissa valtakirjan ja jälkipanttaussitoumuksen, joihin hän oli väärentänyt B:n nimen ja joiden asiakirjojen mukaan B muka olisi valtuuttanut hänet luovuttamaan kysymyksessä olevat osakkeet jälkipanttina sanotulle pankille A:n sieltä saaman 25.000 markan määräisen vekseliluoton maksamisesta. Raastuvanoikeus on tuominnut A:n vapausrangaistuksiin noista yksityisten asiakirjojen väärentämisestä. A on valittanut päätöksestä Helsingin hovioikeuteen.

Jutun asiakirjoista käy lisäksi ilmi, että A:n Helsingin Suomalaisessa Säästöpankissa esittämä Kiinteistöuudistus Oy:n ylimääräisen yhtiökokouksen pöytäkirja 1.9.1977 on ollut erään asianajajan laatima ja myös hänen allekirjoittamansa. Sen mukaan yhtiön osakkaat, joista A on edustanut 60 osaketta, B 20 osaketta ja L 20 osaketta ovat yksimielisesti päättäneet anoa yhtiön toiminnan laajentamista varten Helsingin Suomalaisen Säästöpankin Erottajan konttorista 150.000 markan lainan ja valtuuttaa A:n huolehtimaan lainan anomisesta ja nostamisesta. Pöytäkirja on varmennettu kaikkien mainittujen osakkeenomistajien ja pöytäkirjan laatineen asianajajan allekirjoituksin. A:n esittämässä 13.9.1977 päivätyssä yksilöydyssä yleispanttausvaltakirjassa on ollut kahden B:n nimikirjoituksen oikeellisuuden todistaneen henkilön allekirjoitukset. Kysymyksessä olevat B:n omistamat osakkeet ovat 15.9.1977 olleet panttina Suomen Yhdyspankki Oy:ssä ja tuo pankki on säilyttänyt osakkeita panttina myös Helsingin Talousosuuspankin lukuun. Mainitut osakkeet on toimitettu Helsingin Suomalaisen Säästöpankin Erottajan konttoriin Suomen Yhdyspankki Oy:n toimesta ja A:n ensin mainitusta pankista nostamasta 150.000 markan lainasta on maksettu B:n Suomen Yhdyspankki Oy:lle ollut 29.985,47 markan velka. Samoin on noilla lainavaroilla maksettu erinäisiä Helsingin Talousosuuspankin saatavia.

A:n Helsingin Osakepankille toimittamassa 16.10.1979 päivätyssä valtakirjassa, johon hän oli väärentänyt B:n nimen, ovat B:n nimikirjoituksen todistaneet oikeaksi kaksi henkilöä. A on ollut tunnettu asiakas Helsingin Suomalaisessa Säästöpankissa. Sitä vastoin B ei esitetyn selvityksen mukaan ole ollut asiakassuhteessa Helsingin Suomalaiseen Säästöpankkiin eikä Helsingin Osakepankkiin.

B:n kanne: B on Helsingin Suomalaista Säästöpankkia, Helsingin Osakepankkia ja A:ta vastaan nostamassaan kanteessa ja sitä kehitellessään vaatinut, että edellä mainitut A:n Helsingin Suomalaiselle Säästöpankille väärennetyn valtakirjan nojalla suorittama panttaus ja edelleen Helsingin Osakepankille väärennetynvaltakirjan ja jälkipanttaussitoumuksen perusteella suorittama jälkipanttaus julistettaisiin mitättömäksi ja että Helsingin Suomalainen Säästöpankki velvoitettaisiin luovuttamaan hänelle Asunto Oy Mannerheimintie 93 nimisen yhtiön osakkeet n:ot 1989 - 2000 vapaina kaikista vastuista ja että mainitut pankit ja A velvoitettaisiin korvaamaan hänen oikeudenkäyntikulunsa. B on katsonut, että molemmat pankit olivat laiminlyöneet niille näissä tapauksissa kuuluneen selonottovelvollisuutensa. Pankkien olisi normaalin pankkikäytännön mukaisesti pitänyt pyytää osakkeiden omistajaa käymään pankissa henkilökohtaisesti allekirjoittamassa panttaussitoumukset tai ainakin puhelimitse varmistautua valtuutusten oikeellisuudesta. Valtakirjamenettelyyn oli jopa ryhdytty Helsingin Suomalaisen Säästöpankin esityksestä ja pankin valtakirjalomaketta käyttäen. B on katsonut vastaajapankkien taholta olevan kunnianvastaista ja arvotonta vedota panttauksiin. B on viitannut myös velkakirjalain 17 §:n säännöksiin.

Vastineet: Helsingin Suomalainen Säästöpankki ja Helsingin Osakepankki ovat kiistäneet kanteen ja vaatineet korvausta oikeudenkäyntikuluistaan. Pankit ovat katsoneet noudattaneensa panttaustilanteissa normaalin pankkikäytännön mukaista huolellisuutta.

A on kanteesta kuultuna myöntänyt suorittaneensa kanteessa ilmoitetut valtakirjojen ja jälkipanttaussitoumuksen väärennykset ja niiden nojalla tapahtuneet panttaukset.

Helsingin Osakepankki on siltä varalta, että osakekirjojen panttauksen Helsingin Suomalaiselle Säästöpankille ei katsottaisi sitovan B:tä, vaatinut osakirjojen luovuttamista itselleen. Helsingin Osakepankki on huomauttanut, että sillä oli aihetta olettaa sille esitetty jälkipanttaussitoumus allekirjoitetuksi Helsingin Suomalaisessa Säästöpankissa, jossa B:n henkilöllisyys olisi varmistettu, koska jälkipanttaussitoumuksessa oli B:n ja todistajien allekirjoitusten ohella myös Helsingin Suomalaisen Säästöpankin virkailijoiden allekirjoitukset. A oli esittänyt lisäksi B:n valtakirjan, jossa olevan allekirjoituksen oli todettu vastaavan jälkipanttaussitoumuksen allekirjoitusta.

Raastuvanoikeuden ratkaisu ja perustelut: Edellä selostetun mukaan jutussa on riidatonta, että B ei ole valtuuttanut puolisoaan A:ta panttaamaan omistamiaan asunto-osakkeita ja että A on väärentänyt mainittuihin valtakirjoihin ja jälkipanttaussitoumukseen B:n nimen ja antanut osakkeet pantiksi Helsingin Suomalaisesta Säästöpankista ja Helsingin Osakepankista nostamiensa luottojen vakuudeksi.

A:n suorittamien panttausten sitovuutta on tarkasteltava 2.5.1895 annetun osakeyhtiölain 32 a §:n valossa. Sen mukaisesti, kun kysymyksessä on puutteellisuus panttauksen suorittajan edustusvallassa, pantinsaajilta edellytetään paitsi vilpitöntä mieltä myös kohtuullisiin perusteisiin nojautuvaa selonottovelvollisuutta.

Edellä selostettujen tapahtumatietojen perusteella raastuvanoikeus katsoo, että Helsingin Suomalaisella Säästöpankilla ei ole ollut erityistä aihetta epäillä B:n nimissä annetun yleispanttausvaltakirjan oikeellisuutta. A on entuudestaan tunnettu pankissa luotettavana asiakkaan ja tuo seikka samoin kuin sekin, että osakkeet ovat jo entuudestaan olleet panttina kahdessa muussa pankissa sekä se että A on esittänyt pankissa asianajajan laatiman yhtiökokouksen pöytäkirjan, jossa hänet oli oikeutettu anomaan ja nostamaan 150.000 markan laina, ovat olleet omiaan edesauttamaan sellaisen tilanteen syntymistä, että pankki on voinut olettaa A:n olevan oikeutettu toimimaan B:n puolesta. Raastuvanoikeus katsoo, ettei Helsingin Suomalainen Säästöpankki ole tässä tapauksessa laiminlyönyt sille pankkikäytännön ja kohtuuden mukaan kuuluvaa selonottovelvollisuuttaan.

Helsingin Osakepankin selonottovelvollisuuden laajuutta arvioidessaan raastuvanoikeus toteaa, että pankki on voinut luottaa siihen, että B olisi tavanmukaisesti käynyt allekirjoittamassa jälkipanttaussitoumuksen Helsingin Suomalaisessa Säästöpankin konttorissa. Kun pankki on vielä lisäksi saanut A:n toimittaman B:n panttausvaltakirjan, jossa oleva allekirjoitus on vastannut jälkipanttaussitoumuksen allekirjoitusta, raastuvanoikeus katsoo, että myös Helsingin Osakepankki on täyttänyt kohtuuden mukaan vaadittavan selontekovelvollisuutensa.

Kun pankkien on edellä sanotun mukaisesti katsottava noudattaneen tilanteen vaatimaa kohtuullista huolellisuutta ja kun B ei ole näyttänyt muutakaan perustetta sille, että panttaukset eivät häntä sitoisi, raastuvanoikeus asunto-osakeyhtiöistä annetun lain 2 §:n ja edellä mainitun osakeyhtiölain 32 a §:n nojalla hylkää B:n kanteen.

Asian epätietoisen laadun vuoksi raastuvanoikeus oikeudenkäymiskaaren 21 luvun 3 §:n nojalla määrää, että Helsingin Suomalainen Säästöpankki ja Helsingin Osakepankki saavat pitää oikeudenkäyntikulunsa jutussa omana vahinkonaan.

Helsingin hovioikeus, jonka tutkittavaksi B, Helsingin Suomalainen Säästöpankki ja Helsingin Osakepankki jutun saattoivat, on tuomiollaan 30.11.1983 jättänyt asian raastuvanoikeuden päätöksen varaan. Asian laatuun nähden asianosaiset saivat pitää oikeudenkäyntikulunsa hovioikeudessa vahinkonaan.

Perustelut

A on suorittanut raastuvanoikeuden päätöksestä ja hovioikeuden tuomiosta ilmenevät panttaustoimienpiteet niissä sanotuin tavoin väärennettyjen valtakirjojen nojalla. Hän on 16.10.1979 saatuaan Helsingin Suomalaisen Säästöpankin konttorista jälkipanttaussitoumuksen, jossa tuo pankki sitoutui omaa ensisijaista panttioikeuttaan loukkaamatta säilyttämään kysymyksessä olevaa osakekirjaa Helsingin Osakepankin lukuun, väärentänyt sitoumukseen kirjoitetun, suostumuksen jälkipanttaukseen sisältävän lausuman alle B:n allekirjoituksen. Tämän jälkeen A on mennyt takaisin mainittuun Helsingin Suomalaisen Säästöpankin konttoriin, jossa pankin kaksi toimihenkilöä on todistanut B:n allekirjoituksen oikeaksi. Sen jälkeen A on toimittanut jälkipanttaussitoumuksen Helsingin Osakepankin konttoriin.

Kuten alemmat oikeudet ovat todenneet, määräytyy Helsingin Suomalaisen Säästöpankin ja Helsingin Osakepankin oikeus puheena olevaan osakekirjaan sitä pantattaessa voimassa olleen, 2.5.1895 annetun osakeyhtiölain 32 a §:n mukaan.

Viimeisten vuosikymmenien aikana on asunto-osakeyhtiöistä annetussa laissa tarkoitetuista, asuinhuoneistojen hallintaan oikeuttavista osakkeista muodostunut suurelle osalle asutuskeskuksissa asuvia suomalaisia tärkein osa heidän omaisuuttaan. Tavanmukaista on, että niiden hankkimista varten otetaan asuntolainaa ja että osakekirja annetaan pantiksi lainan myöntäneelle rahalaitokselle. Yleistä on myös tällaisten osakkeiden panttaaminen perheiden tarvitsemien muidenkin luottojen kuin asunto-osakkeiden ostamiseen käytettävien lainojen vakuudeksi.

Jutussa pankkikäytännöstä esitetyn selvityksen mukaan osakekirjojen panttaaminen tapahtuu pääsääntöisesti siten, että osakkeiden omistaja käy henkilökohtaisesti pankissa allekirjoittamassa panttaussitoumuksen ja luovuttamassa osakekirjaan pankin haltuun, joskin panttauksia suoritetaan poikkeustapauksissa valtakirjoillakin ainakin silloin, kun panttaus koskee puolisoiden omistamia osakkeita, jolloin toinen aviopuolisoista tarvittaessa toimittaa panttauksen omasta puolestaan ja toisen puolison edustajana.

Harkittaessa millaisen oikeuden Helsingin Suomalainen Säästöpankki on väärennetyllä valtakirjalla 15.9.1977 tapahtuneen panttaustoimenpiteen perusteella saanut B:n omistamiin osakkeisiin, on ensiksikin otettava huomioon, ettei osakkeiden omistaja yleensä voi estää hänen hallustaan oikeudettomasti pois joutuneen osakekirjan panttaamista. Pätevän panttioikeuden syntyminen on mahdollista, mikäli pantin saaja noudattaa tarpeellista huolellisuutta. Mainitun lainkohdan mukainen saantosuoja merkitsee silloin kun pantatut osakkeet muutetaan rahaksi, liiketoimintaa harjoittavan osakeyhtiön osakkeiden ollessa kysymyksessä vain noiden osakkeiden menettämistä, mutta panttauksen koskiessa asunto-osakeyhtiön osakkeita säännönmukaisesti myös sitä, että osakkeet pantannut henkilö menettää asuntonsa. Kun Helsingin Suomalainen Säästöpankki on ottanut osakekirjan vastaan liiketoimintaa varten myöntämänsä luoton vakuudeksi, sen on täytynyt ottaa huomioon, että panttauksesta aiheutuisi osakekirjan omistajalle huomattavasti suurempi vahingon vaara kuin se riski, joka asuntoosakkeiden panttaukseen asuntolainojen ja niihin verrattavien luottojen vakuudeksi tavallisesti liittyy. Helsingin Suomalainen Säästöpankki ei ole yrittänytkään ottaa selvää siitä, oliko B:llä ollut sille annetun valtakirjan mukainen panttaamistarkoitus. Pankilla ei pelkän valtakirjan perusteella ole ollut oikeutta luottaa siihen, että B oli tarkoittanut saattaa omaisuutensa ja asuntonsa vaaraan miehensä liiketoiminnan vuoksi.

Helsingin Suomalaiselle Säästöpankille on 15.9.1977 tapahtuneen panttauksen yhteydessä annettu myös raastuvanoikeuden päätöksessä selostettu yhtiökokouksen pöytäkirja, johon muun muassa B:n allekirjoitus oli väärennetty. Tuolla asiakirjalla ei ole merkitystä asiassa siitä syystä, ettei siinä ole ollut mainintaa luoton vakuudesta ja ettei Helsingin Suomalainen Säästöpankki ole näyttänyt, että luottoa A:lle myönnettäessä olisi tarpeellisessa määrin tutkittu pöytäkirjassa sanottua luoton pyytämisen tarkoitusta eli siinä mainitun yhtiön liiketoiminnan laajentamisen mahdollisuutta ja tarkoituksenmukaisuutta.

Näistä syistä Helsingin Suomalainen Säästöpankki ei ole 15.9.1977 voinut kohtuullisin perustein pitää A:ta oikeutettuna toimimaan osakirjan panttaamisessa B:n puolesta. Helsingin Suomalainen Säästöpankki ei siten ole saanut puheena olevassa lainkohdassa tarkoitettua saantosuojaa kysymyksessä olevan panttaussitoumuksen perusteella, eikä tuo asiakirja näin ollen sido B:tä.

Helsingin Osakepankin oikeus saada puheena oleva asiakirja haltuunsa riippuu paitsi siitä, onko se voinut edellä mainitussa lainkohdassa tarkoitetuin tavoin kohtuullisin perustein pitää A:ta oikeutettuna tekemään B:n puolesta sitoumuksen osakekirjaa koskevassa toissijaisesta panttioikeudesta, myös siitä, onko Helsingin Suomalainen Säästöpankki saanut B:tä niin ikään sanotun lainkohdan mukaan sitovan suostumuksen pitää osakekirjaa hallussaan Helsingin Osakepankin lukuun.

Helsingin Suomalainen Säästöpankki ei ole jutussa väittänytkään, että se olisi pyrkinyt varmistumaan siitä, että B olisi antanut sille edellä tarkoitetun suostumuksen. Edellä todettu pankin jälkipanttaussitoumuksen osalta noudattama menettely on päinvastoin osoituksena siitä, ettei pankki ole siltäkään kohdin noudattanut tarpeellista huolellisuutta.

Näillä perusteilla Korkein oikeus katsoo, ettei Helsingin Suomalainen Säästöpankki ole myöskään 16.10.1979 saanut B:n omistamiin osakkeisiin minkäänlaista oikeutta, vaan että se on tuonkin päivän jälkeen ollut velvollinen luovuttamaan osakekirjan B:lle. Helsingin Osakepankilla ei siten ole oikeutta saada osakekirjaa haltuunsa.

Lainkohdat

Laki osakeyhtiöistä 2.5.1895 32 a § 2 ja 3 momentti

Laki asunto-osakeyhtiöistä 2 § alkuperäisessä muodossaan

Tuomiolauselma

Hovioikeuden tuomio ja raastuvanoikeuden päätös kumotaan. Helsingin Suomalaiselle Säästöpankille annettu yleispanttaussitoumus ja Helsingin Osakepankille annettu jälkipanttaussitoumus julistetaan pätemättömäksi sekä B:tä sitomattomiksi ja Helsingin Suomalainen Säästöpankki velvoitetaan lunastuksetta luovuttamaan hänelle Asunto Oy Mannerheimintie 93 nimisen yhtiön osakkeita n:ot 1989 - 2000 koskeva, kanteessa tarkoitettu osakekirja. Helsingin Suomalainen Säästöpankki, Helsingin Osakepankki ja A velvoitetaan yhteisvastuullisesti korvaamaan B:lle hänelle jutusta aiheutuneet oikeudenkäyntikulut 20.000 markalla.